Laineen siirto on herättänyt kesän aikana paljon keskusteluja. Tamperelainen on edelleen ilman sopimusta. Muun muassa NHL-toimittaja David Pagnotta on kertonut aiemmin, että joukkueet tuskin ovat ...
Sara Gilsonin videot niittivät mainetta Tiktokissa. Yksi niistä käsitteli ”tulevan ex-puolison” pimeää puolta.
Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) sanoi itsestäänselvyyden toteamalla, että tulevalla vaalikaudella edessä on indeksien jäädyttäminen monien julkisten menojen osalta. Luultavasti myös eläkkeide ...
Berliinin pride-iskusta epäilty on saanut surmansa poliisioperaatiossa, muun muassa RBB uutisoi Reutersin mukaan. RBB:n mukaan poliisi ampui miehen. Bildin mukaan epäilty sai surmansa ammuskelun ...
Ultrakevyt lentokone joutui tekemään pakkolaskun Seinäjoella perjantai-iltana. Etelä-Pohjanmaan ilmailukerho on jakanut tilanteesta toisen lentäjän kuvaaman videon Facebook-sivuillaan. Toisesta ...
Gianni Agnellin tytär Margherita allekirjoitti vuonna 2004 dokumentin, josta seurasi lopulta sukua kahtia repivä pitkä riita.
Joonas Kumpulainen on huippujuoksija, joka suorittaa reserviupseerikoulun. Hän on yksi kaikkien aikojen lupaavimmista suomalaisista keskimatkan juoksijoista. Hän sai ylioppilaskirjoituksista viisi ...
21-vuotias Lindahl menestyi ruotsalaisena nuorten arvokisoissa mutta päätti vaihtaa Suomen väreihin. Hän saa kilpailla maajoukkuetapahtumissa 1. tammikuuta 2028 lähtien. – Epäilijät eivät tietenkään ...
Kalevan kisojen päätöspäivän tähti oli todellinen sensaatio. Aku Parviainen, 23, tälläsi keihäässä hopeaa ennätyksellään 81,24. Parviainen paransi ennätystään yli viidellä metrillä. Ei ihme, että hän ...
Jonkinlaista vastapainoa ajoakkuominaisuuksiin saa lisäksi Lexuksessa siitäkin, että emomerkkinsä Toyotan tapaan myös Lexus myöntää sähköautoilleen peräti miljoonan kilometrin tai kymmenen vuoden ...
Teemu Suninen voitti Rallin EM-sarjan osakilpailun Puolan Katowicessa sunnuntaina. Suninen siirtyi kilpailussa johtoon neljännen erikoiskokeen jälkeen ja pysyi kärjessä loppuun asti. Toiseksi tuli ...
Suomalaiset estävät tuntemattomia numeroita ahkerasti. Fonectan helmikuussa teettämän tutkimuksen mukaan vain 25 prosenttia suomalaisista ei estä tuntemattomia numeroita koskaan. Toisin sanoen jos ...
Results that may be inaccessible to you are currently showing.
Hide inaccessible results